B2B Solutions
Asiakkaan asialla vuodesta 1993
Sanotaanko nyt näin, että ei tässä ihan eilisen teeren poikia olla. Tämä ikioma yrityksemme on nimittäin perustettu jo neljännesvuosisata sitten. Alussa meitä oli kolme nuorta ja komeaa kaverusta, jotka touhusivat mobiililiittymien ja -laitteiden parissa aikana, jona ysärimusiikki kuulosti tuoreelta myös muiden kuin meidän mielestämme.
Samaan aikaan toisaalla kolme kaverusta toisistaan tietämättään rakensi kopiokoneiden parissa omaa tulevaisuuttaan, samalla asenteella.
Vuosien jälkeen kuin sattuman johdattama nämä saman henkiset yrittäjät tapaavat yhteisen päämiehen tilaisuudessa ja loppu on historiaa. Yhdistävänä tekijänä komeiden takatukkien lisäksi huomattiin arvomaailmojemme kohtaavan ja yhteistyö saikin heti lentävän lähdön.
Aikojen alussa vuosikymmeniä sitten kun tuotimme palveluita kuluttajille radiolinjojen ja motorolien muodossa, päätimme aikuistua ja panostaa tulevaisuuden tarmomme yritysasiakkuuksiin. Vuosi oli 2006 ja päätös on edelleen paras ikinä. Erotuimme nimittäin kilpailukentässä oitis erityisen hyvän palvelumme ja aidon auttamisen halumme ansiosta. Pian teimmekin ensimmäiset it-ulkoistussopimuksemme, mistä luontevana jatkumona meillä on tänä päivänä oma konesali ja lukuisia täyden ylläpidon asiakkuuksia.
”“Me halutaan, että työpaikka on meille kaikille se toinen koti.”
Peter WeckströmPartner, Founder
Tällä hetkellä palvelemme lähes neljänkymmenen hengen voimin yhä kasvavaa joukkoa upeita asiakkaitamme. Väkimäärän kasvaessa palveluasenteemme on säilynyt ennallaan. Kerran joku sanoikin, että nämä tyypit ovat kaiketi vain sattumalta it-alalla, hehän voisivat olla yhtä hyvin huippu hovimestareita tai asiakkaan todellisen tarpeen ymmärtäviä arkkitehteja. Tuossa tokaisussa on vinha perä. Se kertoo aika paljon meistä ja meidän tavastamme tehdä työtä.
Miksi B2B Solutions?
Aito halu auttaa.
B2B Solutions peruskivi on vilpittömässä halussa auttaa asiakasta. Kyse on empatiasta: kyvystä ymmärtää asiakkaan arkea, tarpeita ja motiiveja. Koneistuvassa, automatisoituvassa ja digitalisoituvassa tietotyön pelikentässä se tarkoittaa inhimillistä ja kuuntelevaa tapaa tehdä työtä.
- Tuotevalikoiman laajuus
- Palveluiden ja tuotteiden luotettavuus
- Kilpailykykyinen hinnoittelu
- Rehellinen ja avoin toimintatapa
- Asiantuntemus
B2B Solutions
Ympäristöä säästävä toiminta on kaikkien etu
B2B Solutions kokee ympäristöasiat tärkeiksi toiminnassaan ja edustamissaan tuotteissa. IT-palveluiden ja tulostusjärjestelmien toimittajana meiltä vaaditaan tänä päivänä ympäristötavoitteiden täyttämistä koko tuotteen elinkaaren osalta. B2B Solutions:in laitevalikoima rakentuu vahvasti maailman johtavien laitevalmistajat mm. Konica Minoltan, DELL, Lenovo tuotteisiin, joissa nämä tekijät on huomioitu erinomaisesti. Lisäksi omissa kuljetuksissa käytämme enenevässä määrin kumppanimme A2B:n tuottamaa kuljetuspalvelua. Kuljetuskalusto toimii täysin uusiutuvilla polttoaineilla mm. kotimaisella jätteistä tehdyllä biokaasulla ja tuulivoimalla tuotetulla sähköllä.


B2B Solutions
Vastuullinen liiketoiminta
Eettisten periaatteiden mukainen liiketoiminta on meille tärkeä asia. Rehellisyys, pitkäjänteisyys, johdonmukaisuus ja toimintatapojen kyseenalaistaminen ovat yrityksemme toiminnan kulmakiviä. Miksi? Vastaus on hyvin yksinkertainen: Niistä syntyy pitkäaikaisia ja luottamuksellisia asiakassuhteita, joista hyötyy niin toimittaja kuin asiakaskin.

Strateginen kumppanuus
Strateginen kumppanuus tarkoittaa meille Asiakkaiden ja B2B välisen yhteistyön läpinäkyvyyttä, sekä siinä hengessä tehtävän pitkäjänteisen yhteistyön tavoitteellisuutta.
Emme hoida vain asiakasympäristön oireita, vaan tavoitteemme on selvittää ongelmien lähteen syy, jolloin pääsemme liiketoiminnan edellytysten alkulähteille.
Strateginen kumppanuus on syntynyt kun:
- toiminta tukee kummankin kumppanin strategisia tavoitteita.
- toiminta tukee kumppaneiden liiketoiminnan ydintä.
- toiminnalla on merkityksellinen rooli liiketoiminnan ja kehityksen eteenpäin viemisessä.
- toimita on saavuttanut molempien luottamuksen, yhteistyön hyödyistä.
Töihin B2B Solutionsille?
Haemme jatkuvasti uusia huippuja kollegoja kasvavaan joukkoomme. Olisitko sinä seuraava meidän tuleva työkaveri?
Lähetä viesti